|
ARTIKKELIT
Perhonsidonnan ja perhokalastuksen kehityksen historiaa Itä-Suomessa
Wiljo Saaristo toi perhonsidontaperinteen Itä-Suomeen
Ilomantsilainen apteekkari Wiljo Saaristo ( 1904-1979 ) on koko Suomenkin mittakaavassa tunnustetuimpiin perhokalastusperinteen kehittäjiin kuuluva henkilö. Hän oli kiistatta yksi aikansa merkittävimmistä klassisten lohiperhon sidontataitojen hallitsijoista ja kulki suomalaisen perhonsidonnan kehityksen etulinjassa, niin kai voitaneen sanoa.
Saaristo sai nimittäin sidontaoppinsa Oskari Röngän käsissä. Hänen kerrotaan saaneen jonkin verran opastusta myös Carolus Munsterhjelmilta, joka taasen oli itse kajaanilaisen sitojattaren Marie Renforsin opeista kouliintunut sitoja.
Klassisten lohiperhojen sidontataitojen siirtyminen eteenpäin oli alkujaan hidasta, sillä taidot olivat vaivalla kantapään kautta hankittuja ja siksi vain valikoiduille henkilöille opetettuja.
Wiljo Saariston oppilaat
Wiljo Saariston kerrotaan olleen erityisen innostunut perhonsitoja ja hän opasti mielellään sidontataitojaan muille. Vaikkakin vain tietyille valikoiduille henkilöille. Hänen oppilaikseen nimetään tunnetut perhomiehet everstiluutnantti Matti Tiitola ja postinhoitaja Antero Tolvanen.
Saariston perhonsitojan maine kantautui Joensuuhunkin ja edelleen joensuulaisille kalatovereille Reijo Lievoselle ja Veikko Heiskaselle. He matkustivat pariin otteeseen Ilomantsiin tapaamaan Wiljo Saaristoa ja oppimaan vaalittuja Marie Renforsin ja Oskari Röngän kautta hänelle siirtyneitä sidontataitoja. Lievosen mukaan Saaristo vaikutti päältä päin perin pohjin perhonsidonnasta kiinnostuneelta ja oli lisäksi innostava opettajakin, vaikka toisaalta niihin aikoihin kuulemma olikin hieman muodissa pitää kaikki hieman salassa. Siihen kai hieman pyrittiinkin. Oppimisen tuli tapahtua kantapään kautta.
Sidontaperinne jäi Joensuuhun
Kun Saaristo 1960-luvun alussa muutti Ilomantsista Kotkaan, jäivät kunnioitetut taidot elämään Joensuuhun arvostettujen lohimiesten Reijo Lievosen ja Veikko Heiskasen sieluihin. Heidät tunnetaan ehkä nykyisin kokeneina ja arvostettuina Tenon lohenkalastajina ja soutajina monien vuosikymmenten takaa. He ovat varmasti ansainneet paikkansa historiallisten ja perinteisten lohimiesten joukossa. Nykyisin Veikko Heiskanen on jo siirtynyt niille hiljaisemmille ja kaukaisemmille virroille, joiden solina kaikuu nykyisin perhokalastuksen ystävien muistoissa.
Syrjäsen Laurin opit ovat olleet kullan arvoisia
Joensuun Perhokalastajien jäsenten sidontataitoihin, erityisesti klassisten lohiperhojen sidontataitojen kehittymiseen on vaikuttanut kaikkein eniten tamperelainen, nykyisin ehkä Suomen tunnetuin ja maineikkain lohimies ja perhonsitoja Lauri Syrjänen. Hän on opastanut lukuisin kurssein niin levy- kuin karvasiipistenkin lohikoukkuisten perhojen sitomista. Niistä kursseista ja tapaamisista ympäri Suomea - milloin Joensuun Perhokalastajien kerhotiloissa, Tampereen Perhomessuilla, tai Karigasniemen Kombinaatissa - on monen innostus kasvanut ja kehittynyt edelleen omille sijoillensa. Turusen veljesten Heimon ja Sepon sekä Pekka Saravon ja Pasi Kettusen kohdalla nämä opit ovat luoneet perustan aina Kanadan FQSA:n perhonsidonnan maailmanmestaruuksien saavuttamiseen.
« takaisin
Copyright © 2001 Joensuun Perhokalastajat ry
|