Kerhoiltoja pidetään viikottain tiistaisin klo 18.00 alkaen. Aiheet vaihtelevat
monipuolisesti ja vaihtelevasti jäsenten toiveiden mukaan. Iltojen tavoitteena
ei ole haikailla katkeruus merrassa menneeen kesän karkuutettujen "elämäni
kalojen" perään eikä punoa tulevan kauden saamavieheitä hiki hatussa ja puristaa
sidontapenkkiä solmuille mulkoillen samalla vihaisesti viereisen kaverin
ottavamman oloisia ootto-onkia...
...vaan istuskella ja vaihtaa ajatuksia hyvässä seurassa, ylläpitää
perhokalastajien jaloa yhteishenkeä tai siemailla vaikkapa kahvia samalla kun
syventyy perhokirjallisuuden saloihin tai kuuntelee illan aiheen esitelmöintiä.
Mutta kuten elämässä, samoin koko perhokalastuksessa yleensäkään ei olisi
kokeneempia, jos ei olisi vasta-alkajia... seuraan ovat tervetulleita kaikki
perhokoukkuun jääneet ja erityisesti he, jotka sen haluaisivat kokea! Ahdin
atraimen kärki on kuin pieni nipistys tämän rinnalla! Ammattitaitoisesta
opastuksesta ja hulppeasta seurasta ei tingitä!
Seuraniltojen pääteemoina ovat viime vuosina olleet mm.
kalojen ja vesihyönteisten elinvaatimukset ja ympäristöt
Ohjelma kevät 2003
Tuulisolmun tiloissa tiistaisin klo 18.00
14.1. Uuden Vuoden 2003 kahvit ja talkooilta!!! Perinteenä on ollut laittaa seuran kirjasto ja perhonsidontakaappi
kuntoon tulevaa vuotta varten.
21.1. Aiheena perhomateriaalien sävyttäminen. Katsomme kuinka se käy Dylon kuumaväreillä ja
Veniardin väripulverilla. Jos on jokin materiaali tuottanut ongelmia värin imeytymisen suhteen,
niin ota mukaan…pohdimme yhdessä mitä asialle voisi tehdä! Vetäjinä Olli Koskinen ja Pasi
Kettunen.
28.1. Kukapa ei olisi joskus miettinyt vavan rakentamista omakätisesti. Kinnarin Kari-Jussi ja Kukkosen
Juha ovat laittaneet vapoja pystyyn varmasti yhtä paljon kuin Ilomantsilaiset isännät riukuja
pisteaitoihinsa. Miehet kertovat kuinka päästä hommasta jyvälle, varmasti ammattimaisin ottein.
4.2. Joensuun koskien kalastusjärjestelyt ovat muutoksen ja kehityksen murroksessa. Ajankohtainen
on myös Lieksan Järvilohiprojekti. Korhosen Toivo saapuu kerhoiltaamme kertomaan missä
mennään.
11.2. Teemana lohen soutukalastus! Saamme kerhoiltaan vieraaksi melkoisen kokemuksen omaavan
lohestajan Matti J. Salosen, joka on tullut tutuksi mm. Ronkaisen Teron ja Matti J. Särömaan
”Tenon tarinat”-kirjan kautta. Astumme Atlantin lohen mietteisiin ja pohdimme soutukalastuksen
saloja.
18.2. Sama teema jatkuu. Tunnettu eräkirjailija ja lohenkalastuksen konkari Matti Kettunen kertoo
kokemuksistaan Tenon soutamisesta. Saatamme ohessa katsella hieman Matin käyttämiä lohen
soutuperhojakin.
25.2. Videoilta.
Talviloma viikolla 10 ei ohjelmaa!!! Laittakaa siis penkit lujille, höyhenet pölisemään ja pilkit avantoon, sillä huhtikuun alussa pidämme pilkkikilpailut. Niistä lisää seuraavassa Tuikissa.
11.3. Kevätkokous, jonne ovat kaikki jäsenet tervetulleita. Ottamalla osaa voit vaikuttaa seuramme
päätöksentekoon ja kehittymiseen!
18.3. Valmistautuminen sumukorento-kauteen. Etsimme vastausta joka vuotisen kysymykseen mikä
onkaan hyvä ja toimiva sidos sumarikalaan. Tästä on varmasti jokaisella omat kokemuksensa.
Jos rohkenisitte ottaa joitain omia sidoksia mukaan niin voitaisiin hieman katsella millaisia yhdistäviä
tekijöitä kalastavilla sumarisidoksilla on! Selvitämme myös millaista tutkimustietoa sumukorennosta
on kirjoitettu. Vetäjänä Olli Koskinen.
25.3. Videoilta.
Kevään 2003 sidontaillat jatkuvat normaalisti alkaen 16.1.2003 torstaisin klo 18:00 Tuulisolmulla.
Copyright © 2001 Joensuun Perhokalastajat ry