heikki_makkonen
Liittynyt: 07 Lok 2005 Viestejä: 49 Paikkakunta: Joensuu
|
Lähetetty: 27.06.2010 20:08 Viestin aihe: SVK:n tiedote 15.6.: TENOJOEN KALASTUSSÄÄNTÖ ON UUSITTAVA |
|
|
TENOJOEN KALASTUSSÄÄNTÖ ON UUSITTAVA
Suomen ja Norjan vapaa-ajankalastusjärjestöt esittivät 15.6.2010 maiden kalastusasioista vastaaville ministereille jätetyssä muistiossa Tenon kalastussääntöä koskevien neuvottelujen jatkamista ja säännösten muuttamista vastaamaan Tenojoen lohikantojen kestävän käytön vaatimuksia.
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) ja Norges Jeger- og Fiskerforbund NJFF) toteavat muistiossaan, että nykyisillä kalastussäännöillä ei voida enää jatkaa. Tutkimusraporttien mukaan lohikantojen tila Tenojoessa ja sen sivujoissa on paikoin kriittinen molemmissa maissa. Kutemaan nousevien lohien määrä on vähentynyt ja erityisesti suurikokoiset, useamman merivuoden lohet ovat käyneet vähiin.
Järjestöjen mukaan jokialueen verkkokalastuksen tiukemmat aikarajat ovat välttämättömiä, jotta norjalaiset suostuvat merikalastuksen vähentämiseen. Nykyisin lohenkalastus jokialueella alkaa 20. toukokuuta. Merellä norjalaisten lohenkalastuskausi alkaa 1. kesäkuuta. Järjestöt haluavat myöhentää molempia aloitusaikoja lohen kutunousun varmistamiseksi. Jokialueen kulkutuksen ja patokalastuksen tiukempi ajallinen säätely nähdään tärkeäksi, koska norjalaiset merikalastajat rinnastavat neuvotteluissa nämä pyyntimuodot omaan kalastukseensa. Yleiseksi jokialueen lohenkalastuskaudeksi järjestöt esittävät 1. kesäkuuta ja 15. elokuuta välistä aikaa. Vapakalastukseen esitetään lohisaaliille vuorokausikiintiöitä. Harjuksen vapakalastusta voitaisiin sopivin säännöin harrastaa rantakalastuksena läpi avovesikauden.
SVK:n ja NJFF:n esityksiä Tenojoen kalastussääntöön:
- Kalastussäännön laajempi tarkastus suoritetaan viiden vuoden välein.
- Paikallisviranomaiset, Fylkesmannen i Finnmark ja Lapin ELY-keskus, tulisi valtuuttaa antamaan vuosittain lohikannan tilaan perustuen ajallisia ja sallittuja kalastusvälineitä koskevia rajoituksia, sekä saaliskiintiöitä kaikille kalastajaryhmille.
- Lohenkalastuskausi Tenojoella kaikilla kalastajaryhmillä yhtenäinen 1.6.-15.8.
- Kulkutuksen kalastuskausi 1.6.-10.6.
- Patokalastus Tenojoessa alkaisi samaan aikaan kuin merikalastus Norjassa ja päättyisi 15.7.
- Harjuksen rantakalastus vavalla sallitaan koko avovesikauden.
- Kaikille vapakalastajille saaliskiintiö 1 kpl yli 3 kiloa painava lohi/ kalastaja/ vrk. Alle 3 kilon painoisia lohia lisäksi enintään 3 kpl/ kalastaja/ vrk. Kalastus tulee lopettaa heti kalastajan saatua yli 3 kiloa painavan lohen.
- Viikko- ja päivärauhoitusten tulee olla voimassa yhtenäisenä aikana koko jokialueella, myös jokisuussa Norjan puolella.
- Kiinteistöön liittyvät yksityiset kalastusoikeudet kulkutukseen tai patokalastukseen eivät saa monistua tai lisääntyä tilojen jakaantumisen, myynnin tai omistajan vaihdoksen yhteydessä.
Tämän lisäksi järjestöjen tavoitteena on, että norjalaiset neuvottelevat keskenään lohen merikalastukselle Finnmarkin rannikolla ja Tenovuonossa nykyistä myöhäisemmän aloitusajankohdan. Ajankohdaksi esitetään 7. kesäkuuta.
MUISTIO TENON LOHIKANNAN TILAN PARANTAMISESTA
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö ja Norges Jeger- og Fiskerforbund ovat neuvotteluissaan Tenojoen lohikannan vahvistamisesta 28.4.2010 sopineet seuraavaa.
Maiden yhteisen rajajoen Tenon lohikannan tila on heikentynyt huolestuttavasti viime vuosina. Suomalaisten ja norjalaisten tutkijoiden raporttien mukaan lohikantojen tila on Tenossa ja sen sivujoissa paikoin kriittinen molemmissa maissa. Kutemaan nousevien lohien määrät ovat vähentyneet ja erityisesti suurikokoiset useamman merivuoden lohet ovat vähissä. Nykyisillä kalastussäännöillä ei voida enää jatkaa, koska Tenon lohikanta tulee säilyttää elinvoimaisena luonnonvarana myös tuleville sukupolville. SVK:n ja NJFF:n yhteisen näkemyksen mukaan Tenon loheen kohdistuvaa kalastusta pitää vähentää sekä merellä että jokialueella nykyistä tiukemmin aikarajoituksin ja ottamalla käyttöön saaliskiintiöt.
Jokialueen kalastus perustuu Tenojoen kalastuspiirin yhteiseen kalastussääntöön, sekä Suomen ja Norjan väliseen sopimukseen kalastussäännöstä. Yhteinen kalastussääntö ja sopimus on järjestöjen mielestä avattava ja jatkettava vuonna 2000 keskeytyneitä neuvotteluja. Voimassa oleva muuntumiskyvytön säännöstö ei ole nykyaikainen. Paikallisviranomaisten tulee voida muuttaa kalastussääntöjä kaikkien kalastajaryhmien osalta, kun lohikannan tila tai kalastusolosuhteet sitä edellyttävät.
Jokialueen verkkokalastuksen tiukemmat aikarajat ovat välttämättömiä, jotta norjalaiset suostuvat merikalastuksen vähentämiseen. Nykyisin lohenkalastus jokialueella alkaa 20. toukokuuta. Merellä norjalaisten lohenkalastuskausi alkaa 1. kesäkuuta. Järjestöt haluavat myöhentää molempia aloitusaikoja lohen kutunousun varmistamiseksi. Jokialueen kulkutuksen ja patokalastuksen tiukempi ajallinen säätely nähdään tärkeäksi, koska norjalaiset merikalastajat rinnastavat neuvotteluissa nämä pyyntimuodot omaan kalastukseensa. Yleiseksi jokialueen lohenkalastuskaudeksi järjestöt esittävät 1. kesäkuuta ja 15. elokuuta välistä aikaa. Vapakalastukseen esitetään lohisaaliille vuorokausikiintiöitä. Harjuksen vapakalastusta voitaisiin sopivin säännöin harrastaa rantakalastuksena läpi avovesikauden. Järjestöt esittävät yhteisen näkemyksensä kalastussäännön uudistamistarpeista molempien maiden kalastuksesta vastaaville ministeriöille.
SVK:n ja NJFF:n esityksiä Tenojoen kalastussääntöön:
- Kalastussäännön laajempi tarkastus suoritetaan viiden vuoden välein.
-Paikallisviranomaiset, Fylkesmannen i Finnmark ja Lapin ELY-keskus, tulisi valtuuttaa antamaan vuosittain lohikannan tilaan perustuen ajallisia ja sallittuja kalastusvälineitä koskevia rajoituksia, sekä saaliskiintiöitä kaikille kalastajaryhmille.
- Lohenkalastuskausi Tenojoella kaikilla kalastajaryhmillä yhtenäinen 1.6.-15.8.
- Kulkutuksen kalastuskausi 1.6.-10.6.
- Patokalastus Tenojoessa alkaisi samaan aikaan kuin merikalastus Norjassa ja päättyisi 15.7.
- Harjuksen rantakalastus vavalla sallitaan koko avovesikauden
- Kaikille vapakalastajille saaliskiintiö 1 kpl yli 3 kiloa painava lohi / kalastaja / vrk. Alle 3 kilon painoisia lohia lisäksi enintään 3 kpl / kalastaja / vrk. Kalastus tulee lopettaa heti kalastajan saatua yli 3 kiloa painavan lohen.
- Viikko- ja päivärauhoitusten tulee olla voimassa yhtenäisenä aikana koko jokialueella, myös jokisuussa Norjan puolella.
- Kiinteistöön liittyvät yksityiset kalastusoikeudet kulkutukseen tai patokalastukseen eivät saa monistua tai lisääntyä tilojen jakaantumisen, myynnin tai omistajan vaihdoksen yhteydessä.
Tämän lisäksi sovittiin, että norjalaiset neuvottelevat keskenään lohen merikalastukselle Finnmarkin rannikolla ja Tenovuonossa nykyistä myöhäisemmän aloitusajankohdan. Ajankohdaksi esitetään 7. kesäkuuta.
Sodankylässä 28.4.2010
Øyvind Fjeldseth, NJFF
Wilfred Bang, NJFF Finnmark
Terje Aslaksen, NJFF Finnmark
Sigve Franzen, NJFF Finnmark
Jouko Ojanperä, SVK
Petter Nissén, SVK
TUTKIMUSRAPORTIT
Anon. 2009. Status for norske laksebestander i 2009 og råd om beskatning. Rapport fra Vitenskapelig råd for lakseforvaltning nr 1.
Morten Johansen, Jaakko Erkinaro, Eero Niemelä, Tor G. Heggberget, Martin A.Svenning, Sturla BrØrs 2008. Atlantic salmon monitoring and research in the Tana river system. Norwegian-Finnish working group on monitoring and research in Tana.
Maija Länsman, Kare Koivisto ja Morten Johansen 2010. Tenojoen ja Näätämöjoen lohisaaliit pienenivät. Tiedote. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos.
Maija Länsman ja Eero Niemelä 2010. Lohenkalastus Tenojoen sivuvesissä. Riista ja kalatalous. Selvityksiä nro 2, 2010. 26s. |
|